sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Talvikuulumisia

Tää blogi on elänyt todellisessa hiljaiselossa. Ainoa asia mitä tänne oon päivitelly, on ollu linkkejä kuviin. Hups! Aattelin tähän taas vähän koota tapahtumia viime ajoilta, vaikka kaikki ei kyllä tuu mahtumaan.
Tintti ja sen omistaja
Tintin kanssa menee aika kivasti. Ollaan tamman kanssa alettu tuntea toisiamme aika hyvin. Lähes päivttäisistä touhuiluista tullut helppoja, kun ollaan saatu juttuihin molemille tuttua rutiinia. Viime aikojen touhuilut on jääny kylläkin lähinnä harjailuun ja tarhaamiseen, sekä välillä autteluun. Mutta se ei kylläkään haittaa, sillä mun mielestä pelkästään se, että saa olla ja touhuta hevosten, erityisesti tuttujen hevosten, kanssa on parasta. 

(c) Ruusu
Ratsastanut oon viime aikoina aika paljon Pentillä, mutta tänä vuonna oon nyt yrittänyt tunneilla mennä vähän muillakin. Viime aikoina oon pääsy kokeilemaan Geetä, josta tykkäsin paljon. Sen lisäksi oon menny muun muassa Lennonilla ja Deputilla, molemmilla toista kertaa. Paljon oon jokaiselta vieraammalta hevoselta oppinu ja kannustankin jokaista menemään myös vieraammilla hevosilla, jos siihen mahdollisuus aukeaa.
Jasu ja Lennon pellolla
Pentin kanssa sitten ollaan ehitty viime postauksen jälkeen tekemään vaikka ja mitä. Syksyllähän menin sillä lähinnä omalla tunnilla. Syyslomalla käytiin yhet rataharkat, joissa mentiin helppo C prosentein 62,89. Joulukuussa mentiin peräti kahdessa katrillissa. Joulukuussa multa myös haluaisinko kokeilla Pentillä hyppäämistä. No minähän kokeilin ja nyt kolme kuukautta siitä voin kertoa, että oltiin Pentin kanssa meidän ekoissa kisoissa hyppäämässä 70cm. Tuloksena nollarata ja neljäs sija. Paljoa tyytyväisempi en vois olla. Nyt vaan kohti seuraavia treenejä ja kisoja.

(c) Pinja
Ponikerhoa vedän edelleen Julian kanssa ja paljon ollaan ehitty tehdä n. puolen vuoden aikana. Ponikerhon lisäksi ollaan viime aikoina yritetty saada vähän aktivoitua meidän seuralle junnutoimintaa. Näitä hommia varmaan kevään edetessä tulee lisäiltyäkin.


Ainoa hidaste kaikelle talleilulle on ollut koulu. Vaikka koulu mulle helppoa onkin, niin viime aikoina oon yrittäny tehdä aika paljon koulujuttuja, jotta saisin nostettua päättötodistuksen keskiarvon sinne, minne mulla on täydet mahdollisuudet se nostaa. Normaalien koulujuttujen lisäksi oon viime aikoina lukenut aika paljon bilsaa, kemiaa ja fysiikkaa, sillä yhteishakuun ensimmäiseksi päätyi luonnontieteis-matemaattinen lukio. Pääsykokeet on kuitenkin jo reilun kuukauden päästä ja mun lukeminen on niin mallillaan, että tallillekkin kevään mittaan pitäis keretä enemmän.

(c) Pinja
Tänne haluaisin päivitellä enemmän, mutta iltaisin oon aika usein niin väsynyt etten jaksa enää kaivaa konetta ja alkaa kirjoittamaan. Toivottavasti nyt kevään mittaan jaksaisin ja ehtisin kirjotella.


Kiitos, jos luit ja ihanaa kevättä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti