sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Talvikuulumisia

Tää blogi on elänyt todellisessa hiljaiselossa. Ainoa asia mitä tänne oon päivitelly, on ollu linkkejä kuviin. Hups! Aattelin tähän taas vähän koota tapahtumia viime ajoilta, vaikka kaikki ei kyllä tuu mahtumaan.
Tintti ja sen omistaja
Tintin kanssa menee aika kivasti. Ollaan tamman kanssa alettu tuntea toisiamme aika hyvin. Lähes päivttäisistä touhuiluista tullut helppoja, kun ollaan saatu juttuihin molemille tuttua rutiinia. Viime aikojen touhuilut on jääny kylläkin lähinnä harjailuun ja tarhaamiseen, sekä välillä autteluun. Mutta se ei kylläkään haittaa, sillä mun mielestä pelkästään se, että saa olla ja touhuta hevosten, erityisesti tuttujen hevosten, kanssa on parasta. 

(c) Ruusu
Ratsastanut oon viime aikoina aika paljon Pentillä, mutta tänä vuonna oon nyt yrittänyt tunneilla mennä vähän muillakin. Viime aikoina oon pääsy kokeilemaan Geetä, josta tykkäsin paljon. Sen lisäksi oon menny muun muassa Lennonilla ja Deputilla, molemmilla toista kertaa. Paljon oon jokaiselta vieraammalta hevoselta oppinu ja kannustankin jokaista menemään myös vieraammilla hevosilla, jos siihen mahdollisuus aukeaa.
Jasu ja Lennon pellolla
Pentin kanssa sitten ollaan ehitty viime postauksen jälkeen tekemään vaikka ja mitä. Syksyllähän menin sillä lähinnä omalla tunnilla. Syyslomalla käytiin yhet rataharkat, joissa mentiin helppo C prosentein 62,89. Joulukuussa mentiin peräti kahdessa katrillissa. Joulukuussa multa myös haluaisinko kokeilla Pentillä hyppäämistä. No minähän kokeilin ja nyt kolme kuukautta siitä voin kertoa, että oltiin Pentin kanssa meidän ekoissa kisoissa hyppäämässä 70cm. Tuloksena nollarata ja neljäs sija. Paljoa tyytyväisempi en vois olla. Nyt vaan kohti seuraavia treenejä ja kisoja.

(c) Pinja
Ponikerhoa vedän edelleen Julian kanssa ja paljon ollaan ehitty tehdä n. puolen vuoden aikana. Ponikerhon lisäksi ollaan viime aikoina yritetty saada vähän aktivoitua meidän seuralle junnutoimintaa. Näitä hommia varmaan kevään edetessä tulee lisäiltyäkin.


Ainoa hidaste kaikelle talleilulle on ollut koulu. Vaikka koulu mulle helppoa onkin, niin viime aikoina oon yrittäny tehdä aika paljon koulujuttuja, jotta saisin nostettua päättötodistuksen keskiarvon sinne, minne mulla on täydet mahdollisuudet se nostaa. Normaalien koulujuttujen lisäksi oon viime aikoina lukenut aika paljon bilsaa, kemiaa ja fysiikkaa, sillä yhteishakuun ensimmäiseksi päätyi luonnontieteis-matemaattinen lukio. Pääsykokeet on kuitenkin jo reilun kuukauden päästä ja mun lukeminen on niin mallillaan, että tallillekkin kevään mittaan pitäis keretä enemmän.

(c) Pinja
Tänne haluaisin päivitellä enemmän, mutta iltaisin oon aika usein niin väsynyt etten jaksa enää kaivaa konetta ja alkaa kirjoittamaan. Toivottavasti nyt kevään mittaan jaksaisin ja ehtisin kirjotella.


Kiitos, jos luit ja ihanaa kevättä!

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Rakas onnea matkaan, sinä ansaitset kultaa

Entä jos vain herään kohta tästä hirveästä painajaisesta ja joku kertoo mulle että kaikki on niinkuin ennekin eikä mikään ole muuttumassakaan. Vaikka kuinka paljon toivoisin noin käyvän se ei käy, vaikka pyytäisin kuinka montaa tahansa nipistämään mua tää pysyy totena. Vaikka onkin itketty paljon ja tämänkään kirjoittaminen ei olkut ihan helppoa halusin kirjoittaa tämän. Sillä aika usein elämä on myös luopumista ja valitettavasti sinä se pysyykin.


Ruu siis loukkasi jalkansa ja jouduttiin sen takia lopettamaan 3.10.2017. Mietin tosi pitkään mitä kirjoitan tänne mutta lopulta totesin että voin hyvin avata vain tekstin jonka olen jo kerran kirjoittanut instagramin puolelle, sillä siinä on jotenkin mainittu jo kaikki.



”Saduilla on alku ja loppu ja niin tälläkin tarinalla, joka tuntui pelkältä sadulta...
Ruun kanssa elämä oli aina aika helppoa ja ihanaa, suorastaan satumaista sillä niin kiva ja rakastettava se hevonen oli.


...16.helmikuuta 2016 alkoi taival, joka mun puolesta olis voinu jatkua ikuisesti. Mä aloin hoitamaan maailman ihaninta, parhainta ja lopulta myös rakkainta...
Se päivä todellakin oli mun elämän yks onnellisimmista päivistä, Ruu vaikutti heti alkuun tosi kivalta ja olin jotenkin niin iloinen ja odottavainen tulevaa kohtaan. Ruusta tuli aika pian jo tärkeä ja hiljalleen aloin tykätä siitä vaan enemmän ja enemmän. Musta tuntuu että tosta päivästä on tullut vaan tärkeämpi sen jälkeen.
mun ihan ensimmäinen kuva rakkaimmasta

ensimmäistä kertaa ruun selässä
...hevosta jonka luokse oli aina yhtä ihana mennä ja jonka luota ei olis halunnu lähteä koskaan...
Ruu oli todellinen päivän piristäjä aina, en muista yhtäkään sellaista kertaa jolla fiilis olis huonontunut Ruuta hoitaessa. Vaikka joskus menias mennä hermot sen touhuihin, se kuitenkin piristi päivää ja lopulta mä vain nauroin sen touhuille.

tästäkin tonttuhatusta me keskusteltiin pitkään ennen kun se meni päähän
tällä kertaa ruu heti päänsä oikeen vauhdilla mun poskeen ja mun koko poski oli ihan punanen

...hevosta jolle pystyi kertomaan kaiken...
Monen mielestä tää ehkä kuulostaa oudolta, mutta Ruun luo pystyin menemään vaikka olis ollu kuinka huono päivä, halata ja rapsuttaa sitä. Lähes aina se toi päänsä mun syliin tai alkoi rapsuttamaan takaisin, vaikka se ei aina meinannut muistaa ettei hampailla voinut rapsuttaa ihmisiä.





...hevosta jonka mä tunsin paremmin kuin kenetkään muun mun aikaisemmista hoitohevosista...
Vaikka kaikki muutkin oli ihania ja tunsin niitä, kenenkään kanssa ei oo ollut sellasta sidettä kun Ruun kanssa. Ruu oli todellakin mulle muuta kuin pelkkä hoitohevonen, se oli kaveri tai oikeestaan ystävä jolla nyt vaan sattui olemaan neljä jalkaa.





...niinkuin moni muukin asia tää oli liian hyvää ollakseen totta ja sitä tunnetta mikä mulla on nyt on hankala kuvailla, mä suren ja oon ymmälläni, eihän tätä kukaan odottanut...
Alkuun oli tosi järkyttynyt, eihän näin voi käydä, just eilenhän kaikki oli niin hyvin ja hevonen täysin kunnossa. Sen jälkeen seuraavat pari päivää olin aika tunteet pinnassa, mutta parin päivän jälkeen alkoi hiljalleen helpottamaan sillä olihan Ruulla ollut hyvä elämä ja se oli saanut niin paljon rakkautta.




...mutta toisaalta oon onnellinen rakkaimman puolesta, se sai hyvän elämän ja lähti ennen kuin tuli paljoa kipuja...
Tähän mulla ei oo oikeestaan mitään lisättävää, sillä tää on se ajatus mikä on täysin totuus, Ruu eli hyvässä kodissa ja sitä rakasti niin monta ihmistä. Se ei missään vaihessa ollut huonossa kunnossa vaikka ikää sillä olikin jo 21.vuotta. Ruu oli aina yhtä innoissaan lähdössä hommiin ja erityisesti esteillä Ruu oli niin sydän mukanaan että vaihtoehtoja kulkemiseen oli yksi, kovaa ja korkeelta yli esteiden!





...tän hevosen ansiosta oon kokenu mun elämän parhaat 1,5 vuotta enkä vaihtais mitään...
Nää on todellakin ollu mun tähän astisessa elämässä parhaat 1,5vuotta. Se mitä kaikkea oon pääsy tekemään ja oppimaan. Kaikki uudet ja vanhat kaverit joita oon saanu tallin ja Ruun kautta.





...sitä kaikkea kun se on ollut ärsyttävä ja musta on tuntunut että mä en kestä, mutta toisaalta se oli niin usein maailman parhain ja ihanin...
Tähän lauseesern on ehkä tiivistetty kaikki, huonoja päiviä oli joskus mutta yleensä nekin kääntu hyviks ja lopulta niille on ainakin vaan naurettu. Ruu oli yksinkertasesti ihanin hevonen minkä oon tavannu ja se oli niin todellinen persoona, jonka kanssa päivät eivät todellakaan toistameet toisiaan.





...hevonen joka oli mulle todellinen once in a lifetime hevonen...
Tähän astisista hevosista sitä Ruu mulle todellakin oli, sillä tollasta hevosta mä en varmaan enää ikinä tuu tapaamaan. Aina tulee uusia hevosia mutta Ruulla on ikuiseti paikka mun sydämmessä ja sillä on taivaalla kaikista kirkkain tähti.




...ja hevonen jota mulla ja monella muulla on todella kova ikävä...
Ikävä on kova vieläkin ja tulee varmaan aina olevaan, mutta sille en ees halua tehdä mitään. Ikävä saa olla ja ajan kanssa helpottaa joskus.




...ihanaa matkaa vihreämmille niityille maailman rakkain, tärkein ja parhain 
Dacapo, 21.4.1996-3.10.2017”



Reetta ja Ruu 16.2.2016-3.10.2017


maanantai 28. elokuuta 2017

Uusi hoitohevonen ja arkeen palailuja

Moi! Kuulumispostauksia on tällä suurin osa postauksista, mutta näihin saan kaikenlaisen tapahtuneen helposti samaan postaukseen, yritän kuitenkin saada tehtyä pari muutankin postausta lähiaikoina.
hienot ellen ja lumi viime lauantaina
Kipsin sai pois 1,5 viikkoa sitten ja sen jälkeen oon aika normaalisti pystynyt talleilemaan. Hevosen selkään ei vielä ole asiaa, mutta ehkä sitä tän kolme viikkoa vielä pystyy oottamaan ja jos jalka on hyvä niin käppääämään voi ehkä mennä parinkin viikon päästä. Talleiluun mulla on energiaa varmaan enemään kun koskaan ja näin jälkeenpäin ajatellen ehkä tollanen pakkoloma oli ihan hyvä, kun tuli vähä kesälomallakin levättyä. Vaikka ei sen ihan noin pitkä olis tarvinnu olla.
hei hei kipsi ei tule ikävä!
Kuten jo otsikosta näkee mulla on nyt "uusi" hoitohevonen. Aloin Ruun lisäksi hoitamaan myös Tinttiä, joka on siis saman omistajan toinen hevonen. Tintin kanssa oon jo aika paljon kaikenlaista tehnyt viime kevään ja alkukesän aikana, mutta nyt se on ns virallisestikkin mun hoitohevonen. Tintin kanssa viimeset pari viikoa on menny ihan kivasti, alkuun ei ihan muistanut mua kunnolla mutta parissa päivässä tajus kuka mä olin ja sen jälkeen onkin aina viheltäessä moikannut.


Kisoihinkin mä jo ehin viime viikonloppuna molempina päivinä. Lauantaina Tintti hyppäs Ypäjällä ja sunnuntaina Kaapo ja Onni Ainossa. Lauantaina Tintti oli pientä kohtausta lukuunottamatta ihan kiva, vaikka en sitä ihan hirveesti tällä kertaa pidellyt. Sunnuntaina Kaapo oli ihanin ja helpoin käsitellä ainakin jos oli vähän rampa. Taluttaessa hitaalle Kaapolle taitaa käydä aina ontuva hoitaja kun ei joutunut kävelemään ihan niin reippaasti mitä yleensä pyydän. Onnin kanssa tein aika vähän mutta sen mitä tein oli ihan okei mulle, mitä nyt olis halunnu hinkata päätä muhun pelhamit päässä. Radat oli kaikilta ihan hyviä ja Tintti nappasi ruusukkeenkin 130-luokasta sunnuntaina.

tb laakson gp-finaaleihin
Ruu on aina ja ikuisesti maailman ihanin Ruu. Sen luokse on aina kiva mennä ja se piristää aina päivää. Vaikka mun ja Ruun päivät ja tekemiset on aina aika samanlaisia niin sen kanssa voisin touhuta aina. Keskiviikkona Ruu pääs ottamaan pari pikku pomppua, pesun jälkeen syömään vihreetä jasen jälkeen vielä kierimään tarhaan. Hoitaessa tarhassa pyörinyttä hevosta siitä näki sen kuinka paljon sen oli ilahtunut hyppäämisestä ja syömisestä. Torstaina käytiin vähän kävelemässä sen kanssa maastossa ja se oli kuin joku koira kun niin seurallinen ja mukava taluttaa.


Ponikerho alkaa ylihuomenna ja pikkusen jo jännitttää, mutta toivotaan että kaikki menee kivasti. Yritän siitäkin saada jotain lähiaikoina tänne kirjoiteltua.

ihanat Ada ja Moksu
Kuvailtua on tullut aika satunnaisesti, yleensä syynä on se että kun tulen koulusta suoraan tallille, en joka päivä jaksa kantaa kameraa mukana. Kuitenkin jokaisen oman ratsastustuntini olen käynyt katsomassa ja kuvaamassa, sen lisäksi viime viikonloppuna kamera tuli mukaan tallille. 

Niin paljon taas ideoita että ehkä saan nyt vihdoin tännekkin päiviteltyä enemmän, mutta ihanaa alkanutta ratsastuskautta kaikille!

tiistai 8. elokuuta 2017

Uus kamera, ponikerho ja muita kuulumisia

Moi! Mun kipsiaika on jo paremmalla puolella, enää viikko ja sit voinkin alkaa käydä tallilla lähes normaalisti, vaan ilman ratsastuksia. Mulla oli pari viikkoa sitten rippijuhlat ja sain rippilahjaksi/rippirahoilla vihdoin uuden kameran. Mullahan on siis kamera ollut käytettävissä mutta se on vanha ja heppakuvat ei oikeen onnitunu. Mutta eipä sitä tarvii enää murehtia, sillä nyt mulla on Nikon D3400 ja siihen kaks objektia, 18-55mm ja tallilla enemmän käytössä ollut 70-300mm. 
 Tallilla on tullut oltua juhlien jälkeen paljon, kuvailemista ja juttelua kavereiden kanssa. Pariin kertaan oon myös harjaillut vähän Ruuta jonkun kaverin kanssa, mutta se on ollut lähinnä mulle jotain pientä, vaikka toki Ruukin siinä puhdistuu.
 Kävin myös kuvaamassa kaverini Isabellan ja sen vuokraponin Rossun estetuntia sekä otettiin myös muutamat poseerauskuvat. Tosi kiva kun koko talliporukka oli tosi ystävällisiä ja monen kanssa tulikin juteltua.
 Projekti jota oon joka päivä tällä viikolla enemmän ja vähemmän työstänyt joka päivä on ponikerho. Kävin keväällä juniorikerho-ohjaajakoulutuksessa ja nyt parin viikon päästä strattaa mun ja Julian ponikerho, jota pidetään meijän kotitallilla 17.30-19 joka torstai. Oon ite aika innoissani ja ideoia on aika paljon, enää pitäis toteuttaa ne... Aattelin että voisin tänne kirjoitella vielä lisää kaikenlaisista ponikerhon suunnitelusta ja pitämisestä, vähän riippuen siitä mihin aika ja innostus riittää. 
 Syksylle on ponikerhon lisäksi paljon kaikenlaisia suunnitelmia, joiden onnistuminen riippuu nyt tietenkin siitä missä kunnossa mun jalka on. Kisoihin tottakai niin paljon kun pääsee, sen lisäksi kun pääsen hevosen selkään mahdollisiman paljon haluaisin kehittyä. Kaikkein tärkeintä mulle on kuitenkin se että pääsisin elämään mun normaalia heppa-arkea. Hoitamaan maailman parasta Ruuta sekä muita heppoja. Mutta nyt vaan sormet ristissä toivotaan että oon nopeemmin kun kukaan arvaa takas pelissä. 



torstai 6. heinäkuuta 2017

Että sellanen heppakesä...

Moi! Vihdoin saan koneen auki ja saan aloitettua kirjottamista tänne. Tosin syy miksi vihdoin saan koneen avattua ei ole niin mukava, sillä viime perjantaina onnistuttiin kaverini kanssa törmäämän pyörillä ja kaaduin pyörän kanssa, niin että vasen polveni jäi alle. Lähdettiin siitä sairaalaan ja siellä meninkin koko ilta. Lääkäri sanoi että mitään ei näytä olevan murtunut ja otti sieltä valunutta verta pois. Ohjeena vaan että tee niin paljon kun pystyt, alkuun jalka voi olla arka ja tuntua siltä että pettää alta mutta heti kun vaan pystyy niin sillä saa kävellä ja heittää kepit metsään. No just niin mä sitten teit, lauantai illasta kävelin kotona jo yhdellä kepillä ja jonkun verran jo ilman, sunnuntaina kepit jäi kotona kokonaan pois, maanantaina kepit oli tallilla mukana mutta en niitä paljon käyttänyt ja tiistaina ne jäi jo kokonaan pois. Jalka tuntui päivä päivältä paremmalta ja pystyin liikuttamaan sitä täysin normaalisti. Tiistaina tuli kuitenkin puhelu lääkäristä, mun polven röntgenkuvia oli vielä katottu ja siellä on murtuma. Lähettiin takas lääkärille, pitkän oottamisen jälkeen lääkäri halus vielä uudet kuvat, kun oltiin vietetty koko ilta päivystyksessä, tultiin sanomaan että murtuma varmistu kuvista ja eikun kipsaamaan jalkaa. Murtuma on sääriluussa ja jotain on myös vähän huonosti polvessa muuten, joten koko jalka kipsiin ja jalalle ei saa varata ollenkaan sinä aikana kun mulla on tää kipsi. Kipsi on näillä näkymin 6vko ja sen jälkeen vielä toisenlaisia polvitukia tulossa. Eli tallille ei oo mitään asiaa seuraavan 6 viikkoon, tai toki voin tallilla käydä käymässä, mutta en siellä voi pitkiä aikoja olla tai tehdä mitään. Iso kiitos vaan sille lääkärille joka saoi että tee vaan nii paljo kun pystyt ja sen kun kävelet ilman keppejä. Sillä mulla oli vaan tuuria matkassa, täysi mahdollisuus ja todennäköisyys on sille että jos laitan tällä jalalle painoa voin saada elinikäisiä nivelvammoja. 

ikävä maailman ihanimman Ruun luo jo valmiiksi
Paljonhan tää harmittaa, sillä mun toisen kaverin sanoin "nii harmi koska sulla on niin fyysinen harrastus" ja sehän on totta sillä enhän yhtään mitään tee tallilla keppien ja tälläsen jalan kanssa. Suunnitelmissa oli todellinen hepakesä, mutta se vaihtu ihan yhtäkkiä chill and netflix touhuumiseen. Tää on mulle niin outo ja epämukava tilanne, koska en oo todellakaan se joka voi kattoo vaan kattoo sarjoja ja nukkua. Ite tykkään niin paljon olla tekemässä paljon ja touhuta. Toinen mikä tässä on mulle ihan vierasta on se kuinka joudun koko ajan olla pyytämässä apua jossain, sillä oon tosi itsenäinen enkä paljoa halua pyytä apuja asioissa jota voisin tehä itekkin. Mutta eipä tässä valittaminen auta, nyt vaan paljon lepoa ja hyvällä tuurilla oon parin kuukauden päästä back to bisnes. 
hevosen selkäänkin olis niin kiva päästä
Koska mulla on tällä hetkellä enemmän kun paljon aikaa, aattelin että voisin kirjotella vähän takautuvasti kaikista kisoista ja muista tallijutuista. Isoin kiitos kaikille tukeneille ja tsemppejä lähettäneille, sekä erityisesti niille jotka on jaksanu kuunnella mun valitusta, ootte ihania. Ja onneksi on nykymaailma niin voin kaikkia kisoja katella Havenista, odottaen että kohta oon taas ite paikan päällä kentän reunalla jännittämässä ja kaivamassa herkkuja taskuista maailman hienoimille hoitohevosille. 

Parempaa tuuria ja ihanaa kesää kaikille!

torstai 6. huhtikuuta 2017

Wonder ratsastuksia 28.-29.3

Heissan! Eli kuten joku varmaan tietää menin tiistaina ja keskiviikkona Wonderilla Seelan olessa lomalla. Tiistaina menin Wonderin itsenäisesti ja Isabella lähti seuraksi ja kuvaamaan. Myös Pinja tuli ottamaan muutamia kuvia. Molemmat otti toosi hienoja kuvia ja laittelenkin niitä tänne paljon, eli kaikki tiistain kuvat on c Isabella ja Pinja. Keskiviikon ratsastuskuvat on Linan ottamia ja Iina otti myös muutaman kuvankeskiviikkona.

 Eli ensin tiistaista, lähetiin Isabellan kanssa suoraan koulusta tallille, vaihettiin kamat ja lähetiin hoitamaan Wonderia. Pihalla paisto niin kivasti aurinko että mentiin pihalle hoitamaan ponia. Samalla Bella nappas pari kuvaa.


Sitten mentiin sisälle varustamaan ponia ja siitä lähdettiinkin maastoon kävelemään. Vedettiin ponille korvahuppukin, jos olis kuulunu paljon kaikenlaisia ihme ääniä, mutta poni oli ihan super.


Maastosta menin hevoskentälle, joka näytti todella hyvältä ja sitä olikin. Päästiin menemään kaikki askellajit hevoskentällä eikä tarvinnut lähteä yhtään maneesiin kökkimään. Kentällä hain lähinnä vähän tuntumaa poniin, joka oli vapaapäivän jälkeen vähän hankala (sekä mulla kaikki nappulat ihan hukassa). Tein ympyröitä ja voltteja ja muita isoja kuviota sekä parit pysähdykset. Bella huuteli mulle kentän laidalta samalla vähän ohjeita, lähinnä mun istunnasta. Bella keskitti huomioita mun käsiin joita pidän ihan liian suorana, ja itseasiassa oli aika paljonkin hyötyä, sillä eilen sain käsiä jo paljon paremmin pidettyä.


Kun olin mennyt kaikki askellajit läpi ja hakenut vähän tuntumaa lähetiin maastoon. Maastossa otin raveja ja laukkoja ja poni innostu oikeen kunnolla, mutta pisteet ponille kuunteli mua kuitenkin eikä ollut liian villi. Myös Pinja ilmestyi kameran kanssa paikalle ja molemmat räpsivät kuvia.




spotatkaa ihana bella



Lopuksi viltti päälle ja lähdettiin kaikki yhdessä kävelemään loppukäyntejä maastopolulle. Sitten vaan tallin eteen, alas selästä, rapsutukset ja sokerit ponille. Pinja nappasi vielä pari kuvaa ja Bella lähti hakemaan matkan varrelle unohtunutta raippaa.





Sitten vaan poni sisälle, kamat pois, hoidetaan poni pois ja pestään kamat. Sitten kävin vielä hoitamassa parit jensujutut.



Seuraavaksi mennään keskiviikkoon. Tallille tultuani hoidin Ruun ja tein muita juttuja hevostallissa. Siitä sitten menin ponitalliin ja nappasin ponin taas ulos hoidettavaksi, kun aurinko taas paistoi kirkkaalta taivaalta. Karvaa lähti ponista enemmän kun on sallittua ja piha ja hoitaja oli täynnä valkoisia karvoja. Taas kamera kävi Pinjan ja Iinan toimesta. Poni pääsi hetkeksi karsinaan vielä lepäilemään.

Kävin vaihtamassa omat kamat päälle ja sitten vaan ponille vaan varusteet päälle ja ulos kävelemään ennen tuntia. Oltiin siis sovittu ratsastuksen opettajan kanssa että voin tulla Wonderilla omalle tunnille, mikä oli tosi kiva sillä mun opettaja on myös noiden valmentaja ja tuntee ponin hyvin.


Alkukäyntien maastossa jälkeen menin muiden sekaan kentälle, sillä oltiin myös koko ratsastustunti ulkona. Alkutunnista W oli vähän jännittynyt ja tuijotteli vain muita hevosia, varsinin jos joku oli ponin takana oli tosi jännää eikä voinut kulkea sinne minne ratsastaja pyytää. Pienten ravailujen jälkeen poni alkoi kuitenkin keskittyä enemmän muhun ja alkoikin tulla hiljalleen tosi kivaksi ratsastaa.

Mentiin tunnilla ympyröitä ja voltteja, ajatuksena se että hevoset pysyisivät hyvin kuulolla kun oltiin tuntihevosten kanssa ensimmäistä kertaa ulkona. Wonder taipui ihan hyvin ja kuunteli mua, ehkä vähän liikaakin sillä oikeassa kierroksessa ei alkuun meinnanut tullamitään kun itse istuin vasemmalla. Mutta siis tottakai hyvä että poni rokottaa mun virheistä niin on pakko itse korjata ne.


Laukoissa poni oli hyvä, ekassa nostossa poni juoksi vähän alta mutta kun sain kiinni nosti hyvin. Loput laukat meni hyvin. Tehtiin laukkojen aikana paljon siirtymisiä ja pysähdyksiä, suoraan laukoista. Poni kuunteli mua ja saikin kehuja.


Laukkojen jälkeen mentiin muutamat etuosakäännökset ja poni teki käännös käännökseltä paremmin.
Lopuksi ottetiin vielä ravin pidennyksiä kokorataleikaalla, jotka meni meillä hyvin, vaikka meinattiinkin törmätä edelliseen.

Sitten vielä loppuravit ja taas maastoon kävelemään. Ei kyllä ollut kovin huono päivän päätös kävellä parhaan ponin kanssa auringon laskiessa.

En tiiä päädynkö vielä ponin selkään mutta jos sinne päädyn niin nyt on kyllä ainakin taas paljon tietoa siitä miten saan ponia paremmin ratsastettua paremman tuntuiseksi.


Suuri kiitos Seelalle siitä että ponin selkään pääsin, sekä kypärän lainasta kun omaa ei vielä ole.